sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Miehen polttarit

Ihanaa, vihdoinkin voin avautua tästä aiheesta, nimittäin perjantaina oli miehen vuoro tulla perinpohjin yllätetyksi, kun aamulla ovesta rymysi sisään kaksi vähintäänkin epäilyttävän näköistä hahmoa! Raukka veteli onnellisesti sikeitä ja havahtui suoraan maailmanlopun meininkeihin, mutta ilman suihkussakäyntiä ei kuitenkaan suostunut lähtemään hiippareiden matkaan, vaikka maailma oli tuhoutumassa ympärillä. Hampaiden pesu ennen kaikkea! :D Pakkailin siinä samalla ohjeiden mukaan laukkua valmiiksi ja sitten miehelle pistettiin laput silmille sekä kädet nippusiteisiin ja lähdettiin kuljettamaan kohti tuntematonta. Voi kultaani!




Minulle ei kerrottu polttareista mitään muuta kuin että ne vietettäisiin post-apocalyptisessä hengessä ja lauantaiaamuna miehen kotiuduttua tenttasinkin häntä oikein urakalla uteliaisuuspäissäni. :D Polttariporukka oli nähnyt aivan älyttömästi vaivaa päivän eteen ja aloittaneet suunnittelut jo puoli vuotta aikaisemmin! Seikkailu sisälsi itse koottua audiovisuaalista materiaalia rekvisiittaa, rooleja ja kaikkia pieniä yksityiskohtia unohtamatta. Olin kieltämättä vaikuttunut moisesta paneutumisesta enkä malta odottaa, että näen kuvia päivästä!

Lyhykäisyydessään mies oli kuljetettu autolla Korson metsikköön (don't ask...) ja matkan aikana hän oli kuunnellut kuulokkeista introa, jossa Donald Trump ja perussuomalaiset olivat nousseet valtaan. Perillä metsässä hänen tuli suorittaa seikkailurata, joka sisälsi mm. tyrmästä pakoa, tappelua, maalaus- ja musiikkitehtäviä sekä nyrkkeilymatsin arkkivihollista vastaan "Igorin" ohjeistaessa kännykän kautta tehtävien kulkua. :D Myös minä olin kuulemma mukana hiekkasäkin muodossa, joka piti pelastaa kuljettamalla mukana radan läpi, haha! :D

Rymyämisen jälkeen porukka jatkoi Otaniemeen saunomaan, syömään ja juomaan vähän lisää sekä loppuillasta vielä baariin. Kotiin tulikin silminnähden väsynyt ja krapulainen sankarini, joka oli kuitenkin sitäkin tyytyväisempi ja otettu häntä varten järjestetystä päivästä. <3 Ihan loistavaa, että me molemmat saimme viettää meidän näköisemme päivän ja kaikilla oli kivaa alusta loppuun!

Nyt fiilis on jo hieman huojentunut kun molempien bileet on siis juhlittu, nimittäin samalla loppuu tämä huijaaminen ja salamyhkäisyys ja päästään pikkuhiljaa normaaliarkeen kiinni. Olin sopinut aluksi meille tanssitunninkin polttaripäivälle ja sitä piti aikaistaa kun kuulin, että ne menevät päällekäin jne. kaikenlaista säätöä. Niin ihanaa kun asioista voi jatkossa puhua normaalisti ilman, että pelkää möläytävänsä jotain ohi suunsa! :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mahtavilta polttareilta! :D Blogissani on muuten unelma-arvonta menossa, kannattaa käydä osallistumassa! http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/07/unelma-arvonta-elamani-paiva-4-vuotta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on ihanat ystävät! Heistä kannattaa muistaa pitää huolta. <3

      Kiitos vinkistä, käynpäs kurkkimassa blogisi puolella. :)

      Poista