perjantai 22. tammikuuta 2016

Piste i:n päälle on valittu :)

Ehdin jo intoilla, että loputkin korttitarvikkeet olivat saapuneet Postiin ja pääsen askartelemaan ensimmäistä koevedosta kutsusta, kun sain saapumisilmoituksen Postista kotiin pari päivää sitten. Lähdin saman tien hakemaan pakettia, jossa piti olla noin 1,30 m x 4 m pitsiä, mutta ihmettelin kyllä kovasti, kun paketti oli niin pieni ja kovin kevyen oloinen. Toisaalta, eipä pitsikangas varmaan niin paljoa painakaan.

Vasta kotona naama venähti, kun avasin pakettia ja sisältä löytyi kaksi toisiinsa teipattua styrox-palaa, ei varmasti voi olla tarpeeksi kangasta siellä välissä! Välistä paljastuikin meidän kakkukoriste, joka tilattiin jokunen viikko sitten, mutta olin ihan varma, että tälläkin kiinan-tuotteella kestäisi ainakin se 39 päivää matkata meille asti, kuten aikaisemminkin, joten en osannut vielä yhtään odottaa sitä! :)



Tämä kakkukoriste on itse asiassa varmaan toinen tai kolmas asia häihin liittyen, johon mies sanoi mielipiteensä. :D Sen seurauksena päädyimme valitsemaan tämän mallisen koristeen Aliexpressiltä vajaaseen 7 € hintaan. Mielestäni Etsyssä oli tarjolla paljon kauniimpi koriste, mutta piheys voitti ja päätin, etten viitsi laittaa yhteen koristeeseen niin paljon rahaa. On tuo kukkakimppu kuitenkin vain niin ihana ja mielestäni muutenkin tarkemmin ja huolellisemmin tehty kaikin puolin.


Toisaalta taas, jos näitä kahta ei laita vierekkäin, niin kukaan ei osaa sanoa, että tuo tilaamani koriste on paljon kökömpi ja rumempi :D Yksistään se on oikein sievä kakun päällä ja kukaan ei huomaa mitään eroa (paitsi minä, köh). Meille muuten tulee varmaankin juustokakku, joten pohjan pitäisi olla tarpeeksi napakka, johon koriste tökätään. Myös muovi vaikutti tukevalta, joten tuskin lähtee kallistumaan mihinkään suuntaan.

Huomenna onkin muuten vuoden toiset ja viimeiset häämessut omalta osaltani, kun suuntaan Kaapelitehtaalle Love Me Do -happeningiin! Koetan päästä jälleen juttusille kukista, avioehdoista ja macaronseista tietävien kanssa sekä kierrän vielä koristelupisteet ja miesten puvut läpi. Miehen olisi muuten pitänyt lähteä mukaan katselemaan itselleen pukuideoita, mutta on ollut ainakin tänään kuumeessa, joten saa nähdä, saanko messuseuraa ollenkaan. :( Kaasoja en viitsinyt vaivata toisilla messuilla, koska vaikka hei kuinka ihania ja kärsivällisiä ovatkin, niin fakta on se, että nämä hääasiat kiinnostavat oikeastaan vain minua kaikista eniten... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti