maanantai 18. tammikuuta 2016

Dem damn flowers...

Pidän kukista aivan todella paljon, joten en luonnollisesti haluaisi aivan heti tinkiä budjetissa kukkakuluista. Harmi vain kun ne tuntuvat maksavat aivan maltaita, niin pakko varmaan pyrkiä johonkin kompromissiin omien haluamisien kanssa, kunhan ne kukat olisivat kuitenkin aitoja eivätkä mitään muovihärpäkkeitä.

Olen lähinnä miettinyt, millaisen hääkimpun haluaisin ja sen pohjalta rakentaisin muut kukka-asetelmat juhlapaikalle, mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että hääkimpun lisäksi hankitaan vain se yksi kukka per pöytäryhmä sekä ehkä miehelle viehe rintapieleen, joten sen suurempia suunnitelmia ei kannata varmaan lähteä tekemään. Minulla myös lyö pää edelleen ihan tyhjää noiden kukkien suhteen, vaikka tavallisesti aihetta vähän makusteltuani saan aina jonkun huippuvision, joka vaan tuntuu oikealta ja ihan parhaalta. Pitää siis varmaan ruveta oikein pureksimaan tämän asian äärellä...

No, se mistä olen varma, niin hääkimppu tulee olemaan todennäkösesti teeman mukaan vaalean persikan sävyinen hipauksella valkoista, mutta voi myös olla, että kimppu tulee koostumaan ainoastaan yhdenlaisista ja samansävyisistä kukista. Pääasia on, että kimppu on runsaan näköinen, mutta kooltaan sen ei tarvitse kuitenkaan olla kovin suuri.

Kuten niin moni muukin morsian, olen menettänyt sydämeni pioneille (jos ei edellisessä postauksessa jo selvinnyt)! Nettiselailun perusteella niitä ei kuitenkaan ole kovin hyvin saatavilla elokuussa, joten yritän parhaani mukaan tehdä listaa pionin kaltaisista kukista, joista löysin muuten erinomaisen listauksen sattumalta White & Knight-blogista.


Jos en saa pioneja kukkakimppuuni, voisivat varteenotettavina vaihtoehtoina olla esimerkiksi kerrottu tulppaani, tai kerrottu ruusu, kuten english rose tai cabbage rose. En tosin tiedä ollenkaan, miten (ja mihin hintaan!) noita kahta jälkimmäistä on saatavilla Suomessa:




Kimpun sekaan aseteltaviksi valkoisiksi kukiksi sopisivat esimerkiksi valkoinen, "runsas"/kerrottu ruusu (tai nääh, ehkä ei kuitenkaan...), hortensia tai harsokukka, joista jälkimmäistä olen itse asiassa ajatellut myös kampaukseeni. :)




linkki

Jokin näistä kaikista kukkaesimerkeistä sopisi toivottavasti myös niihin pöytäasetelmiinkin. Olen myös harkinnut, että voisin leikata kukan irti varresta ja asetella useamman kukkasen sinne maljakkoon päällekäin, jos en saa yhtä pitkävartista kukkaa sopimaan kokonaisuuteen hyvin.

Äiti osasi myös vinkata, että kannattaisi harkita sinne asetelmaan kallakukkaa! En tiennyt, että niitä saa myös vaalean persikan sävyisenä, joten ne voisivat olla juuri passelin napakat ja mukavan pelkistetyt maljakoihin. Kaveriksi voisi myös sommitella jotain ohutta ja taipuisaa oksaa/heinää/härpäkettä, jolloin yksinäiseen kukkaan saisi lisää näyttävyyttä helposti.



Olen vähän kahden vaiheilla, jaksanko aloittaa hintavertailun eri kukkaliikkeiden välillä, vai tilaanko kaikki kukat suosiolla Bäckbystä. Tämä riippuu varmasti hinnasta sen jälkeen kun olen suunnittelupalaverissa ensin kertonut toiveeni kukkien suhteen. Jos hinta on aivan järkyttävä, alan varmaan vähän kyselemään myös muista kukkaliikkeistä, mutta olen kyllä ainakin tässä vaiheessa valmis ulkoistamaan koko homman Bäckbylle.

Lisäksi minua houkuttelee se fakta, että Bäckbyssä ollaan ennenkin oltu kukkien kanssa tekemisissä ja varmasti tiedetään, mikä sopii juhlatilan, kattausten sun muiden kanssa hyvin yhteen. Muutenkin kannattaa kuunnella ammattilaista ja joustaa tarvittaessa niistä omista visioista ja haaveista, nimittäin lopputuloksesta tulee suurella todennäköisyydellä paljon parempi kun asiasta enemmän tietävä on päässyt vaikuttamaan kokonaisuuteen. :)

Äiti on toisaalta sitä mieltä, että halvemmalla pääsisi, jos kävisi vähän kukkakaupoista kyselemässä, joten enpä tiedä... Pyörähdin muuten huviksen Sellon Kaivokukassa eilen ja sain sieltä niin surkeaa asiakaspalvelua, että se putiikki on ainakin ulkona laskuista. Ehkä pitää siis tuolle yhdelle yli-innokkaalle puuhanaiselle keksiä vähän hommia ja voisi auttaa tässä asiassa sitten lähempänä kevättä, jos haluaa :D Jotenkin tässä vaiheessa keskellä kaamosta ei oikein tahdo liikuttaa tai inspiroida nuo kukka-asiat sitten yhtään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti