maanantai 23. marraskuuta 2015

Off Topic: DIY joulukortteja

Omaan mielestäni jonkin verran taiteellista silmää ja suoritin lukiossa kuvisdiplominkin, mutta sen jälkeen ovat piirtelyt ja askartelut jääneet jostain syystä tyystin taka-alalle. Kaikkien näiden vuosien jälkeen innostuin väkertelemään joulukortteja, mikä toimii myös hyvänä harjoituksena kutsukorttien väsäämiselle heti joulun jälkeen. Ajattelinkin poiketa polulta ja esitellä muutamia jouluisia tuotoksiani myös täällä blogissa, vaikka eivät häihin liitykään. :) En tajua, mitä minulle on oikein tapahtumassa, nimittäin meinasin ihan alunperin tilata hääkutsutkin painatettuna, mutta nyt haluan ehdottomasti tehdä ne itse!

En ole ollut joulukorttien kanssa yhtään liian aikaisin liikkeellä, sillä ajattelin tehdä noin 20 korttia ja pistää ne Postiin heti joulukuun ensimmäisellä tai toisella viikolla... Ehkä jopa aikaisemmin tuosta meneillään olevasta lakosta johtuen tai sitten koetan odotella aikani, jos lakko ehtisi mennä ohi ja posti alkaisi kulkea. Sain ekalla kerralla tehtyä vain viisi korttia valmiiksi, huoh! Mitenköhän jaksan aloittaa niiden hääkutsujen kimpussa melkein heti näiden perään? :D

Inspiraation sain sattumoisin The Realm of Maria -blogista, josta ryöväsin hävyttömästi ideoita omiin kortteihini. Olin alun perin etsimässä ideoita DIY-joululahjoille, koska noiden aiempien työpaikanvaihdosten takia budjettisuunnitelmat menivät vähän uusiksi ja joudun säästämään siis ihan aivan kaikesta ainakin toistaiseksi, että saan kurottua laskelmat umpeen. Siispä läheiseni saavat tänä vuonna tyytyä vähän vaatimattomampiin muistamisiin, mutta niistä ehkä lisää joskus toiste. :)

Askarellista tekemäni parhaimmat ostokset ovat ehdottomasti olleet kiemuraa tms. kuviota leikkaavat sakset ja valkoinen permanenttitussi. Noille saksille tulee varmasti käyttä myös sitten kun isken paikkakorttien kimppuun!

Kun kartoitin tarvikkeita askartelu-urakkaa varten, löysin kaapista myös pinon saamiani vanhoja kaupan joulukortteja, joita en kaikella rakkaudella ajatellut säästää sen pidemmälle, vaan kierrätin ne uusiin kortteihin eikä lopputulos ole mielestäni yhtään hullumpi. Köh, vähän on kyllä taidot ruostuneet, mutta eikö omien pikku kätösten jälki saakin näkyä lopputuloksessa? :'D

Tallinnalaisen suklaalevyn pahvikotelo sai uuden elämän!  Kisusta tuli heti mieleen eräs astetta taiteellisempi ystäväni, jolle tämä erikoisempi kortti myös lähtee.

... Että sitten Joulusauhaa! pitää vissiin muistaa harjoitella tuota kaunokirjoitustakin välillä :'D Luulen, että laitan tuohon palloon vielä lisää timantteja, jotta korttiin saadaan lisää väriä.

Lukeeko tässä nyt enemmän JouluRauhaa? :D



Tämä siis edellisen kortin takapuolelta :D

Tämä olisi pitänyt tehdä tummemman harmaalle pahville, nyt on mielestäni turhan kesäisen värinen.


2 kommenttia:

  1. Hienoja! Ystävät ilahtuvat varmasti, ihana tuo kissakortti.

    VastaaPoista
  2. Moi! Hyvä, jos ei näytä ihan hirveältä, koska itse olen niin kriittinen aina, haha :D Olen sitä mieltä, että ajatus on aina tärkein, ei rahallinen arvo!

    VastaaPoista