sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pähkäilypostaus

Olen löytänyt Facebookista aivan loistavan vertaistukiryhmän, jonka nimi on Häät 2016. Siellä käymieni keskusteluiden myötä olen alkanut miettiä muutamia asioita uusiksi, kuten esimerkiksi edellisessä postauksessa kertomaani ohjelmajärjestystä.

Jotkut hääparit aikovat tehdä niin, että tulevat hyvissä ajoin juhlapaikalle, piiloutuvat takahuoneeseen ja astuvat sitten esiin kun vihkitilaisuus alkaa. Kun tilaisuus on ohi, menevät ensimmäisenä taas takahuoneeseen piiloon, jonka aikana vieraat siirtyvät etupihalle ja ottavat saippuakuplin siellä hääparin vastaan. Tämän jälkeen on aika käydä ottamassa valokuvat ja palatessa kohotetaan maljat.

Me ei vain taideta miehen kanssa mahtua mihinkään piiloon, koska juhlapaikkamme on yksi iso huone, jossa on muistaakseni vain keittiö ja vessat erikseen. En ole myöskään varma haluanko ja jaksanko kykkiä hissukseen jossain komerossa ja odotella kaikki vieraat paikoilleen ennen suurta h-hetkeä. Ehkä kuitenkin kurvaamme miehen kanssa tyylikkäästi autolla pihaan ja marssimme siitä suoraan vihkitilaisuuteen, kuten on alun perin suunniteltu.

Uutena ideana voisimme vihkitilaisuuden jälkeen poistua ensimmäisenä paikalta ja siirtyä johonkin ovensuuhun tms. toivottamaan vieraat yksitellen tervetulleeksi, mitä olenkin vähä murehtinut, että miten se onnistuisi, jos saavumme paikalle vasta suoraan vihittäväksi. Tämä onnistuu siis siinä tapauksessa hienosti, että vihkiminen voidaan pitää ulkona pienellä takapihalla, josta siirytään sisätiloihin nostamaan maljat. Täytyypä muistaa tutustua kaikkiin tiloihin vielä uudestaan kun meillä on keväällä se suunnittelupalaveri!

Hääkuvaukset pidetään varmaan kuitenkin ihan alkajaisiksi, koska en haluaisi poistua paikalta edes vähäksi aikaa, jos vieraat ovat jo saapuneet. Mielestäni ei myöskään ole mikään katastrofi, jos osa seremonioista, kuten riisin heittelyt, jätetään pois tai niitä muokataan tilaan ja tilaisuuteen sopiviksi.

Olen myös aikaisemmin murehtinut, minkälaisen vihkisormuksen löydän tuon kihlasormuksen viereen. Sain hääryhmässä aivan loistavan idean: Jos kihlaan teettää valkokultaisen renkaan paikalle pienen timantin symmetrisesti tuon toisen timantin kanssa, se tasapainottaisi sormusta ja sitten siihen viereen saattaisi hyvinkin sopia ohut, yksirivinen keltakultainen sormus ns. korotetuilla (ei siis upotetuilla) timanteilla!


Joidenkin mielestä pitäisi unohtaa koko ajatus toisesta sormuksesta ja pelkästään toisen timantin teettäminen riittäisi, mutta olen kyllä niin turhamainen, että haluaisin ehdottomasti hankkia sen toisen sormuksen! Mietin myös, että jos laittaisin sormukset eri nimettömiin niin sitten ei tarvitsisi murehtia vihkisormuksen mallista tuon taivaallista ja ongelma olisi sillä ratkaistu ennen kuin muistin, että tämä taisi olla ortodoksinen tapa ja itse en uskonnottomana halua tulla yhdistetyksi ortodoksiksi.

Sormuksen teettäminen tai tosiaan kihlan tasapainottaminen toisella timantilla taitavat olla siis varteenotettavimmat vaihtoehdot. Täytyypä käydä muutamassa kultasepänliikkeessä kysymässä asiasta ja etenkin hinnoista. Olen nimittäin budjetoinut, että maksaisin sormuksesta maksimissaan noin 400 euroa, joten hinta saattaa hyvinkin kivuta "vähän" korkeammalle. Onneksi on vielä aikaa pähkäillä! Ajattelin muutenkin iskeä tammikuun alennusmyynteihin tositarkoituksella, koska sitten sen sormuksenkin saattaisi bongata alelapulla varustettuna. Joka tapauksessa, kaikki ideat ja mielipiteet sormusdilemmaa koskien otetaan ilolla vastaan!

Harmittaa, kun nyt olisi muutenkin inspiraatiota tehdä kaikenlaisia tarpeellisia hankintoja, mutta on hankalaa lähteä ostamaan mitään kun esimerkiksi väriteemoja, pöytien määrää ja paikkakokoja ei todellakaan ole vielä lyöty lukkoon. Ollaan varmasti viisaampia hääsuunnittelupalaverin jälkeen ja ajattelinkin, että sen voisi järjestää heti toukokuun alkuun, niin olisi kuitenkin vielä kolme kuukautta aikaa tehdä ostoksia. Tämä tarkoittaisi sitä, että kutsukortit olisi hyvä lähettää viimeistään joskus helmikuussa, jotta palaveriin mennessä osallistujamäärä olisi tiedossa. Ja se puolestaan tarkoittaisi sitä, että kutsuja pitäisi alkaa suunnittelemaan ja askartelemaan heti alkuvuodesta, iik! Jännää, ensimmäinen konkreettinen toteutettava hääasia alkaa olla jo melko ajankohtainen. <3

Haluan senkin takia lähettää kutsut melko aikaisin, koska kuten olen varmaan aikaisemmin maininnut, häät pidetään arkiperjantaina lomasesongin loppumainingeissa, joten jos kutsutuilla on hääpäivä hyvissä ajoin tiedossa ennen kuin lomia on julkaistu työpaikoilla, halukkaat ehtivät järjestää kyseiselle viikolle lomaa/vapaata eivätkä buukkaa mitään ulkomaan matkaa juuri samalle päivälle. Jos kutsut lähettäisi tyyliin pari kuukautta ennen häitä, voin jo sieluni silmin kuvitella, kuinka kukaan ei tule pääsemään paikalle!

Joka tapauksessa, olen kuitenkin menossa parin viikon päästä hääpukujen ja -asusteiden outlet-tapahtumaan keskustan Ylioppilastalolle, josta saattaisi löytyä edullisesti laukkua, kenkää ja sukkanauhaa, koska omat vaatteeni kykenen sentään ostamaan, vaikka mitään muuta ei olisi vielä päätetty. Katsotaan ehtiikö kumpikaan kaasoista mukaan, sillä se varmaan virittäisi meidät kaikki kivasti häätaajuudelle sitä kutsujen suunnitteluakin ajatellen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti