torstai 22. syyskuuta 2016

Mitä seuraavaksi?

Heissuli! Viime aikoina minua on työllistänyt ylitse muiden työpäivät sekä luku-urakka kolmen viikon päästä koittavaan tenttiin, huhhuh! Vapaa-aikaa ei siis ole ollut nimeksikään, mutta varastin nyt kuitenkin muutaman minuutin tätä blogia varten. Pahoittelen siis, jos teksti ei ole kovin hääppöinen, koska voin sanoa, että tällä hetkellä kuuppa on enemmän kuin jumissa tästä kaikesta arjessa selviämisestä! :D

Häät on tosiaan vietetty, mutta vielä minulla riittäisi tarinoitavaa aiheen ympäriltä. Haluaisin avata meidän budjettia ja säästöprojektia hieman (pro tips!) sekä vilauttaa vieraille lähteviä kiitoskortteja, jahka saisin ne ensin tilattua. Tammikuussa pääsen hehkuttamaan meidän häämatkaa ja ensi viikolla koittaa ihanainen Love Me Do-messupäiväkin! Vielä muutamia postauksia olisi siis tuloillaan.

Olen tässä välissä saanut paljon positiivista ja kannustavaa palautetta edelleenkehittää tätä blogia, joten olen kaikessa hiljaisuudessa jo alkanut miettiä blogini tulevaisuutta. Kirjoittamisesta on tullut minulle entistä tärkeämpi harrastus sekä tapa purkaa ja jäsennellä ajatuksiani, joten en haluaisi lopettaa bloggailua kuin seinään. Olen lisäksi tutustunut mielenkiintoisiin tyyppeihin blogini kautta ja päässyt samalla osalliseksi hienoihin juttuihin. Haluan siis ehdottomasti päästä kokemaan lisää jänniä asioita myös tulevaisuudessa, jos blogimaailma vain sen minulle mahdollistaa! :)

Tapahtumasuunnittelu ja -tuottaminen on ollut minulla aina lähellä sydäntä siitä asti kun suoritin alalla työharjoittelun ja se on seurannut mukanani tavalla tai toisella jo vuosien ajan. Olenkin pallotellut ajatuksella, että keskittyisinkin jatkossa kirjoittelemaan tämän aiheen ympärillä juhlateemoja sivuten...

Myös pari muuta aihetta on kolkutellut takaraivossani, nimittäin alan etsiä miehen kanssa varmaan ensi vuoden puolella uutta (vuokra) asuntoa ja mielikuvitusta jo suorastaan kutkuttaa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden kodin sisustusta! <3 Lisäks olen asettanut itselleni tavoitteeksi raivata itselleni enemmän vapaa-aikaa, jotta voisin tammikuussa pitkän tauon jälkeen jatkaa tanssiharrastustani, mistä varmasti riittäisi juttua useamman postauksen verran. En kuitenkaan ole kovin varma, kantavatko nämä teemat kuinka kauas pitkällä tähtäimellä?

Haluaisin kovasti uudistaa blogini ulkoasua ja olen jopa miettinyt, että siirtäisin koko roskan aivan uuteen alustaan, koska en kaikilta osin tykkää tästä Bloggerista, jota käytän tällä hetkellä. Ehkä ne tekniset ratkaisut selkenevät kuitenkin ajan kanssa, kun blogin suuntaviivat jatkon suhteen ovat selvillä! :)

En ole myöskään enää pitkään aikaan kirjoittanut juttujani vain itseäni varten, vaan minusta on ollut ihanaa, että täällä on ollut kävijöitä ja osa on jopa innostunut kommentoimaankin tekstejäni. Ne ovat piristäneet arkeani todella paljon, joten iso kiitos siitä teille! <3

Toisin sanoen, ottaisin mielelläni teiltä lukijoilta kommentteja ja ideoita vastaan, mistä asioista teitä kiinnostaisi lukea näin häähumun jälkeen? Pohdin ja pureskelen tätä varmasti jonkin aikaa ja ennen lopullisia päätöksiä kirjoittelen tosiaan vielä meidän häiden ympäriltä, joten mitään kiirettä jatkon suhteen ei ole omasta puolestani. :)

Jännää, mitä tulevaisuudessa mahtaakaan tapahtua. Sitä ennen, ihanaa syksyä kaikille!


Ps. käykäähän kurkkimassa vielä blogikirppiksen puolella, löytyisikö sieltä omiin häihin/juhliin jotain mieluista! :) Olen myös laskenut muutamien tuotteiden hintoja.

4 kommenttia:

  1. Minua ainakin kiinnostaa lukea tapahtumajärjestämisestä, juhlista ja sisustamisesta. Kannattaa ehdottomasti jatkaa bloggaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla melko samanlaiset kiinnostuksenkohteet, hih! :D Kiinnitän myös itse paljon huomiota (henkiseen) hyvinvointiin ja siihen, miten ihan tavallisesta arjesta saa itselleen mielekästä ja elettävää. Varsinkin viime vuosina on alkanut tuntua siltä, että ihmisten tyytymättömyys omaan elämään on lisääntynyt, joten haluaisin jollain tapaa myös tarttua tällaiseen epäkohtaan... Kaikenlaista sitä mielessä pyöriikin! :)

      Poista
    2. Erittäin mielenkiintoinen näkökulma! Itse olen huomannut saman ja yrittänyt miettiä, mistä tyytymättömyys johtuu. En tiedä vielä miten, mutta haluaisin jotenkin olla osaltani tekemästä maailmasta hieman iloisempaa paikkaa. :)

      Poista
    3. Minulla on jo jokunen ajatus aiheen ympäriltä muodostunut, ihanaa siirtyä tässä blogihommassa eteenpäin! Pitäisi vain lähteä rohkeasti kokeilemaan ja tekemään :D Mutta sitä ennen vielä hetkinen näitä hääjuttuja! <3

      Poista