keskiviikko 3. elokuuta 2016

Ylihuomenna

Kauhean levoton olo koko ajan, joten pakko tulla vielä pälpättämään tänne blogin puolelle! Ollaan me jotain pientä hommaa taas saatu myös valmiiksikin, nimittäin kehystin hetki sitten ohjepaperit sekä pöytäkartan omiin kehyksiinsä. Mies teki jälleen kerran hyvää duunia näiden ulkoasun kanssa. :)



Tuo hemmetin pöytäkartan puuhökötysteline mietityttää minua edelleen, mutta kun siihen ruuvasi kiinni myös kehyksen, niin se jotenkin lukitsi homman paikoilleen eikä takana oleva tuki enää pääse kippaamaan taaksepäin. Menköön! Koetin tulostaa kirjastolla karttaa A3-kokoisena, mutta eihän se ollutkaan mahdollista, joten jouduin ottamaan kotoa nappaamastani A4-kokoisesta kartasta valokopion ja siksi se näyttää noin pieneltä. Onneksi tekstistä saa kuitenkin selvää...

Alan varmaan kohta hermostuksissani siivoamaan, mutta sitä ennen kirjoitan rakkaalleni rakkausasioita vihkiseremoniaan (jo oli aikakin!) sekä luonnostelen meidän yhteisen kiitospuheen, johon mies saa vielä lisätä omat kommenttinsa. Ja hääkamat pitää tarkistaa sen neljännen kerran läpi sekä alkaa pikkuhiljaa kasaamaan matkalaukkua, joka otetaan mukaan kampaajalle ja myöhemmin illalla hotellille. Pitäisiköhän taksikyyditkin varata etukäteen?

Säärintamalla on muuten ylihuomenna luvassa pilvistä, aurinkoista, sadetta ja ukkosta. Ehtiiköhän se tuosta vielä muuttua johonkin suuntaan? :D Ei vitsi, siis ylihuomenna!! Se päivä tuli vastaan kuitenkin niin äkkiä, onneksi ollaan valmiina ja ihanaa myös, että vihdoinkin projekti alkaa tulla päätökseen, johan tätä on veivattukin.

Hih, tulenkohan seuraavalla kerralla kirjoittelemaan tänne rouvana? :) Veikkaan, että huomenna pakkaan raivolla ja varmista asioita tuhanteen kertaan tavaroiden noutamisesta ja rusketuskäynnistä puhumattakaan, joten bloggailut eivät ole ihan päällimmäisenä mielessä... Nukkuakin pitäisi!

5 kommenttia:

  1. Paljon onnea tämän päiväiseen, toivotaan että kaikki menee nappiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitoksia paljon! Päivä meni aivan loistavasti, täytyy orientoitua siitä tänne bloginkin puolelle heti kun vain pumpulipilvestäni laskeudun. :D

      Poista
    2. Ihana kuulla! Ja täällä odotellaan jo innolla tulevaa kirjoitusta ^_^

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, päivä oli kyllä suorastaan täydellinen! <3 Siitä kirjoittelenkin tänne lisää piakkoin!

      Poista