lauantai 24. lokakuuta 2015

Pöytäkoristeet alkavat muotoutua

Olen visiossani kaavaillut, että hääpaikalla vieraat istuisivat pienemmissä pöytäkunnissa, joihin kuhunkin asetellaan yksinkertainen, mutta näyttävä asetelma keskelle. Jo alusta asti minulle on ollut selvää, että haluan hyödyntää korkeita, kartionmuotoisia maljakoita, mutta muuten olen ollut ideoille avoin.

Nyt vihdoinkin muutamien yli nukuttujen öiden jälkeen visio alkaa vihdoin hahmottua ja olen päätynyt siihen lopputulokseen (miehen hyväksynnän jälkeen :D), että haluaisin jokaiseen pöytään kolme eri korkuista kartionmuotoista maljakkoa, joista korkeimpaan tulee pitkävartinen kukka ja kahteen matalempaan helminauhaa valkoisella kellukynttilällä. Joko kaikki maljakot tai vain kaksi matalempaa täytetään vedellä ja ne asetellaan peilinalusen päälle. Olen vielä kahden vaiheilla, haluanko ripotella vielä peilin päälle jotain koristeita, kuten helmiä tai kiviä. mutta ne saattavat kuitenkin olla jo liikaa.


Teemavärimme ovat siis valkoinen, vaalea persikka ja sinisenharmaa. Bongasin Juhla Centeristä juuri oikeanväristä helminauhaa, jota tilasin kokeeksi yhden paketin värillä Steel Blue. Olin hämmästynyt, kuinka pieneen tilaan helminauha mahtui, sillä sitä oli tuotekuvauksen mukaan 5 x 1.3 metriä ja luulin, että se riittäisi hyvin maljakoihin. Voi kuitenkin olla, että joudun tilaamaan vielä lisää nauhaa, mutta se selviää vasta lähempänä kun tiedetään, kuinka monta pöytäryhmää tilaan tulee vieraiden mukaan.


Täytyyköhän minun kuitenkin pitää kiirettä tilauksen kanssa, koska kaikki nauhat ovat tällä hetkellä tarjouksessa, jos ne vaikka ovat samalla loppuunmyynnissä? Toisaalta, hieman erisävyiset nauhat voisivat näyttää ihan kivoilta yhdessä, jos joudun myöhemmin ostamaan nauhani jostain muualta.


Meillä ei ole yhtäkään korkeaa kirkasta maljakkoa, joten jouduin testaamaan ideaani vesilasin kanssa :D Uskon, että tämän perusteella visio toimii käytännössä ihan hyvin. Nauha myös kelluu tasaisesti lasissa ilman ylimääräisiä painoja. joten todennäköisesti minun ei tarvitse ostaa mitään kivi/lasimurskaa maljakoiden pohjalle. Hylkäsin myös ajatuksen vesihelmistä, koska en halua hääaamuna stressata turpoavatko helmet maljakossa liikaa ja millä korkeuksilla ne kelluvat pitkin päivää. Mielestäni helminauhalla saa vastaavan efektin aikaa, on varmempi valinta ja nopeaa sekä helppoa asetella paikoilleen.


Haluaisin korkeimpaan maljakkoon jonkun vaalean persikan värisen kukan, mutta en vielä tiedä, minkälainen se voisi olla. Mieleeni tulee ensimmäiseksi joku tulppaani, mutta ehkä en halua kuitenkaan sellaista... Pitää tehdä kukistakin erillinen postaus!

Muistaakseni Bäckyssä oli korkeita maljakoita, joita saa lainata/vuokrata, mutta kaksi matalempaa täytyy hankkia jostain erikseen. Löysin vanhasta kunnon Ikean valikoimasta 2 kpl Cylinder-maljakoita halpaan hintaan, jotka sopisivat kuin nakutettu kokonaisuuteen, joten todennäköisesti hankimme tarvittavan määrän maljakoita sieltä.


Olen myös sopinut Facebookin kautta hakevani peilejä eräältä henkilöltä hänen omien häidensä jälkeen, mutta jos homma menee jostain syystä mönkään, niin ostamme varmaan Ikeasta myös Lots-peilejä, joita myydään edullisesti neljän kappaleen paketeissa.


Olen myös kehitellyt jonkun pakkomielteen menu/ohjelmapidikkeistä! Pöytäkortit saavat olla vaikka taiteltuna lautasen päällä ilman pidikettä, mutta menu/ohjelmapaperit täytyy erottua omissa pidikkeissään. Mistään ei tunnu löytyvän edullisesti tyylikkäitä pidikkeitä ja toivon, että saamme Bäckbystä lainattua/vuokrattua sellaiset, mutta muussa tapauksessa ostan pidikkeet varmaan Chez Mariuksesta.



Olen ajatellut, että paperin toisella puolella voisi olla menu ja toisella puolella ohjelma, niin pidike sopisi pöytään paremmin kuin hyvin. Hääkirppareita netissä jonkin verran selailleena uskoisin, että nämä kaikki tavarat saa myös kätevästi kiertoon juhlien jälkeen!

Sitten vain valkoiset pöytäliinat ja kaunis kattaus, niin kokonaisuus on sillä selvä. :) Hääkarkit/vieraslahjat olen tosin ajatellut myös asetella pöytiin valmiiksi kattauksen kanssa, mutta ne ovatkin jo varmaan aivan oma tarinansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti