maanantai 9. maaliskuuta 2015

5.8.2016 @ Wanha Bäckby!

Huhhuh, tuli sitten valittua juhlatila oikein supernopeasti, vaikka ajattelin, että kiertäisimme monta pitopaikkaa ja harkitsisimme tarkkaan, minkä tarjouksen ottaisimme.

Olin etsinyt jo viime vuonna ahkerasti netistä erilaisia juhlatiloja pk-seudulta, mutta mieluisat paikat tuntuivat olevan suorastaan kiven alla! Joko tarjolla oli harmaita hirsimökkejä tai keltaisia kartanoita, joihin hieman isompi porukka mahtui hyvällä tuurilla istumaan kolmeen eri huoneeseen tai sitten vaihtoehtona oli nihkeitä jumppasaleja ja työväentaloja, jotka olisi pitänyt kuorruttaa erilaisilla koristeilla, että olisi päässyt juhlatunnelmaan. Kalleimpana, mutta kuitenkin ihan hyvänä vaihtoehtona olivat sitten tietenkin erilaiset ravintolat, mutta päätimme jo alusta alkaen, että mehän emme lainaa hae yhden juhlapäivän takia, jokin roti sentäs!

Olinkin todella innoissani kun löysin Wanhan Bäckbyn, sillä vaikka paikassa toimii pitopalvelu, se ei kuitenkaan ole anniskeluravintola, joten sinne saisi viedä omat juomat ja säästää pitkän pennin. Ensimmäinen näyttö ja vuoden 2016 myynti aloitettiin tammikuussa, mutta missasin kaksi ensimmäistä näyttöä työvuorojen takia. Kävimme muutama viikko sitten kolmannessa näytössä synkkänä ja myrskyisenä iltana ja mietin kuumeisesti, miten semmoisessa kuvottavassa säässä pystyn loihtiman mieleeni ihanat kesähäät.

Olin kuitenkin aivan myyty jo etupihalla! Paikka oli iso ja valkoiseksi maalattu, sisään mahtui varmaan yli 100 henkä istumaan ja lisäksi tilaa jäi vielä seisovalle pöydälle, bändille, tanssilattialle ja muulle. Paikka oli vanha, mutta remontoitu modernilla twistillä ja niin kaunis, ettei se mielestäni vaadi muita koristeluja kuin valkoiset liinat ja pöytäkukat. Lisäksi pieni piha oli hyvin hoidetun näköinen ja laatoitettu. Senkun marssit sisään ja pidät juhlat!

Lisäksi minuun teki vaikutuksen esittelijä, joka todellakin vaikutti tietävänsä mitä tekee ja osasi kertoa hyvin käytännön asioista ja hinnoittelusta. Henkilökunnan käsiin tuntui uskaltavan jättää juhlat kuin juhlat, sillä paikka oli oikeasti kuin rakennettu tilaisuuksia varten ja niitä oltiin järjestetty siellä jo vuosia. Minulle jäi mielikuva, että Wanhassa Bäckbyssä häät saisi järjestettyä helposti, sujuvasti, tyylikkäästi ja napakkana pakettina.

En siis yhtään ihmetellyt kun kuulin, että kaikki ensi vuoden kesälauantait oli myyty tammikuun ekassa näytössä jo parissa tunnissa loppuun. Päätimme kuitenkin tehdä tarjouspyynnön ja onneksi elokuulle oli vielä muutama perjantai jäljellä. Sain napattua elokuun ensimmäisen perjantain ja järkeilin asia niin, että silloin ihmisillä on vielä lomaa jäljellä ja jos lähetämme kutsut hyvissä ajoin, niin kaikki halukkaat ehtivät varmasti järkätä kyseisen päivän vapaaksi. Lisäksi maistraatti pääsee varmemmin virka-aikana vihkimään paikalle ja huomasin myös perjantain olevan rahallisesti vähän edullisempi kuin suosittu lauantai.

Tein siis tarjouspyynnön noin 80 hengestä klo 15-01 välille. Tarjous sisälsi tilavuokran, aamulla valmisteluaikaa, siivouksen, henkilökunnan, menun ja kattauksen. Koko paketti päälle 5000€! Wau! Koristeet hinnoitellaan erikseen myöhemmin, mutta otamme varmaan pöytäkukat ja hääkimpun sieltä. Lisäksi meidän pitää kustantaa itse juomat, valokuvaus, ohjelmat ym. mitä ikinä keksitäänkin, mutta vihdoinkin pääsemme suunnittelemaan kunnolla budjettia ja muita linjauksia, jotka ovat vain odottaneet tilan varmistumista. Olen niin innoissani!

Turhaanpa sitä siis muita juhlapaikkoja lähti edes kiertämäänkään kun tämä ensimmäinen kolahti ja lujaa. Ja kaikille muille innokkaille ja halukkaille tiedoksi, että kannattaa olla haukkana paikalla kun vuoden 2017 myynti pärähtää käyntiin ja jos vain mahdollista, niin tehkää myös tarjouspyyntö etukäteen valmiiksi.

12 kommenttia:

  1. Meidän häitä juhlitaan myös Wanhassa Bäckbyssä :) Ajankohta on ensi toukokuu. Mulla oli samat fiilikset kuin sulla niin paikan kuin tuon helppoudenkin suhteen :)

    http://loveme-likeyoudo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Juuli! Tosi kiva kun kävit kommentoimassa ja ihan huippua, että meillä molemmilla on vielä sama juhlapaikkakin. :) Täytyykin alkaa seurailemaan sun blogia, toivottavasti saatte onnistuneet juhlat vietettyä! Myös tänne mun blogiin varmasti tulee lisää tekstiä aikanaan, mutta kun h-hetkeen tuntuu olevan vielä niin kauan aikaa niin ei oikein tahdo fokus pysyä kasassa vielä tässä vaiheessa ;)

      Poista
  2. Hei Outi! Kiitoksia kommentistasi. Kiva kuulla, että jäi hyvät fiilikset juhlapaikasta, toivottavasti tila luo meidänkin häille hienot puitteet! :)
    Meidän häät on sitte käytännössä samaan aikaan, jännää! Minäkin varmasti aktivoidun tämän blogin suhteen kun kesä tästä taas lähestyy. Tässä vaiheessa kun ei oikein mitään erikoista voi vielä asioiden eteen tehdä... :)

    VastaaPoista
  3. Tosi moni on kritisoinut tuota Bäckbyn -myyntitapaa erilaisilla forumeilla, mutta yrittäjä ainakin itse ymmärrän sen, miksi se on hyvä juttu. Eipä tarvitse yrittäjän murehtia että tuleeko kaikki viikonloput myytyä. Mutta perjantai on ihan hyvä päivä mennä naimisiin. Varsinkin jos nyt ei ihan klo 13 aloita vihkimisellä, niin ei tarvitse välttämättä edes koko päivää järkkää vapaaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No omasta mokastahan se on myös kiinni, jos ei ole itse haukkana paikalla, jää pian nuolemaan näppejään. ;) Mä oon myös tosi tyytyväinen tuohon hääpäivään, miksi niiden juhlien pitäisikään ehdottomasti olla lauantaina? :)

      Poista
  4. Hei! Toivottavasti huomaat kommenttini :) mennään naimisiin 2017 syksyllä ja olen ajatellut tätä paikkaa. Tiedän, että paikka on suosittu. Olen ollut yhteydessä tänne etukäteen, mutta varaus alkaa yleisellä näytöllä vasta 18.1.16. Tiedätkö miten tämä tapahtuu? Onko nettisivuilla sitten auki joku kalenteri mistä nopeimmat syö hitaat? :D Kiitos vastauksesta etukäteen!

    VastaaPoista
  5. .. ja vielä tosta hinnasta kyselen. Oliko halvempi kun pidätte perjantaina? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun tulit kommentoimaan :) On kyllä nappivalinta, jos saatte Bäckbyn juhlatilaksi! Olin aivan myyty koko paikasta jo etupihalla :D

      Minä tosiaan missasin kaksi ensimmäistä näyttöä ja kun kolmanteen näyttöön pääsin mukaan vasta maaliskuussa, niin tietenkin ne kaikki kesäviikonloput oli jo varattu silloin tammikuussa. Olettaisin, että ihmiset varaavat haluamiaan päiviä suoraan sen näytön jälkeen. Meille ainakin jäi aikaa sen virallisen osuuden jälkeen esittää kysymyksiä ja joku pari taisi silloin tehdä samalla suullisesti varauksenkin.

      Minä kirjoitin heti kotiin päästyäni tarjouspyynnön sähköpostitse, eli listasin raameja sille, millaiset juhlat tulisimme pitämään, henkilömäärät, kellonajat jne. ja kyselin kaikkia mahdollisia vapaita päiviä pe-su kesäkuusta elokuuhun. Elokuulle sattui sitten olemaan vielä kolme perjantaita vapaana ja vahvistin heti tuon 5.8. päivän :D

      Perjantai oli tosiaan hinnalta myös edullisempi kuin viikonloppu! :) Mun mielestä siellä nettisivuilla ei ole mitään kalenteria, vaan pitää tehdä varaus henkilökohtaisesti puhelimitse, sähköpostitse tai vissiin myös paikan päällä. :)

      Poista
  6. Kiitos vastauksesta! Osaatko sanoa mitä hintaluokkaa oli lauantaina? miltä menut vaikutti:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tosiaan tehtiin alustava tarjouspyyntö 80 henngelle klo 15-01 välille, hintaa tulisi tarjouksen mukaan 5 000 €, sis. tilan, henkilökunnan, kattauksen, menun, siivouksen ja saadaan aamulla käydä valmistelemassa omia juttuja ennen häitä :) Varausmaksu oli 400 €, mikä pudottaa vähän loppulaskua.

      En muista enää, mitä hinta olisi ollut viikonloppuna... Meillä on myös kutsuvierasmäärä pudonnut päälle 50 henkilöön, niin saa nähdä, miten se vaikuttaa hintaan. Olettaisin ainakin, että mitä enemmän porukkaa, niin sitä halvempi menu, mutta toivottavasti ei ainakaan enempää jouduta maksamaan :D

      Meille ei tule punaista lihaa ruoaksi ollenkaan, mikä saattaa kans vaikuttaa hintaan. Alkuruokana oli tarjouksessa paljon erilaisia salaatteja ja leipiä, pääruoaksi lohta ja muistaakseni vielä joku jälkkäri ennen kakkukahveja. Ruoka-allergikot saa omat ruoat eikä muistaakseni maksa ylimääräistä.

      Me sovitaan tosiaan ennen kesää vielä erillinen suunnittelupalaveri, jolloin lyödään suunnitelmat lukkoon ja saan tietää hinnoista yksityiskohdista vielä enemmän :)

      Poista
  7. Kyllä on vieraat otettu huomioon... not!3. toukokuuta 2016 klo 10.18

    Yli 5000 euroa siitä paikasta, et voi olla tosissasi! Sehän kerrostalojen ympäröimä. On vieraista varmasti tosi viihtyisää hengailla ulkona, ja katsella kerrostaloja ja niiden parvekkeilla tupakoivia ihmisiä.... en voi ymmärtää.

    Lisäksi ikkunat ja ovet laitettava kiinni ajoissa, ettei melu häiritse lähellä asuvia ihmisiä! Muistakaa ohjeistaa vieraita, etteivät puhu kovaa ulkona, ettei naapurit häiriinny :DD Siellähän istutte kuumassa mörkässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, voi apua! :DDD Kukas sinun aamumuroihisi on käynyt kusemassa? Onneksi omia häitäsi ei varmasti tulla viettämään samassa paikassa, joten säästyt kaikelta siltä kamaluudelta, jes! :)

      Poista